tiistai 9. syyskuuta 2014

Tahkuna tuletorn

Hiidenmaa oli minulle meidän lomalla yksi kohokohta. Nimittäin saarelta löytyy kolme majakkaa! Voitte uskoa, että majakkahulluna olin odottanut tätä paikka lomallani. Aikamme ihailtuamme ristimäellä jatkoimme matkaa kohti  Tahkunan majakkaa.



Ihan sydän alkoi pomppailla kun lähestyimme tätä kaunista kohdetta. Se näkyi kauniin valkoisena jo tielle saavuttaessa paikalle. Kaikkiin kolmeen majakkaan pääsi kiipeämään sisälle. Ja nyt vinkki vitonen, myytävänä oli "sarjalippu" hieman edullisemmin, jolla olisi päässyt sisään kaikkiin majakoihin. Me huomasimme tämän mahdollisuuden poistuessamme viimeisestä majakasta =D. Onneksi sisäänpääsy ei ollut montaa euroa ja menihän raha hyvään tarkoitukseen, majakoiden ylläpitoon.




Tahkunan majakan rakennustyöt aloitettuun vuonna 1873 ja se sijaitsee Hiidenmaan pohjoiskärjessä merenrannalla (kuten useimma sijaitsevat, vaan tähänkin löytyy Hiidenmaalta poikkeus, siitä myöhemmin lisää). Se on koottu valurautaosista nk. Gordonin menetelmää käyttäen. Tehtaassa valmistettiin osat, jotka oli helppo kuljettaa ja koota sitten paikanpäällä.


Majakan ylhäällä oleva lyhtyhuone on vaihdettu vuosien saatossa. Vanha löytyi aivan majakan juurelta. Eikös mennäkkin seuraavaksi sisälle majakkaan?




Sisällä majakassa oli mukava "punainen tunnelma" =).










Majakan ikkunoissa oli värilliset teippaukset. Niistä sai valokuviin hauskasti valmiit "kehykset". Tässä näkyy tie jota pitkin saavutaan majakalle.








Tällaiset maisemat ylhäältä avautuivat. Majakka on Viron rantojen korkein, 42,7 metriä merenpinnasta ja sen osti Venäjän tsaari Pariisin maailmannäyttelystä 1871.






 Myös tässä majakassa, kuten Kihnussa, oli pääskysillä pesiä ylhäällä.


"Täällä myö odotellaan, että äiti tuo kohta ruokaa" =D.


Majakan juurella oli pieni kioski, jossa myytiin pääsylippujen lisäksi matkamuistoja, pientä purtavaan ja juotavaa. Oli mukava istahtaa ja antaa silmän levätä tässä komeassa majakassa. Täällä olisi voinut istua koko päivän, mutta vielä olisi kaksi majakkaa jäljellä, joten maltoin jatkaa matkaa.






Tahkunan kanssa samalla rannalla oli myös toinen näkemisen arvoinen paikka, siitä seuraavassa postauksessa =).

16 kommenttia:

  1. Ei schöner weißer Leuchtturm und blauer Himmel, schöne Bilder.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Makeita näkökulmia, me like!! Upeita kuvia sisko! <3

    VastaaPoista
  3. Voin kuvitella tunteesi, kun näit majakan :) Hieno majakka ja erityisen hauskoja olivat nuo "valmiiksi kehystetyt" kuvat - hauska kuvausidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito =D. Nämä majakat (lisää tulossa vielä kaksi) olivat kaikki ihan mahtavia.

      Poista
  4. Komea majakka ja hyvät kuvat. Tuo on vielä ihan perinteisen majakan näköinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK. Tämä todella on perinteisen makajan muotoinen. Esittelyyn tulee vielä Kõpu joka onkin sitten neliskulmainen =D.

      Poista
  5. Minulla on muistikuva, että vuonna 2010 tuolla käydessäni tuohon majakkaan ei olisi päässyt sisälle. En ole tosin ihan varma, pitääkö muistikuva paikkansa, vai oliko majakka suljettu vain siksi, että oli vasta toukokuu. Siinä vanhassa majakassa joka tapauksessa käytiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat muistaa ihan oikein. Minä muistelisin, että se oli nytkin maanantaisin suljettu. Me emme myöskään päässeet sisälle silloin yhdeksän vuotta sitten kun kävimme edellisen kerran täällä. Nyt oli onni matkassa ja majakka oli auki =).

      Poista
  6. Aika ihana tuo majakka, hienot kuvat jälleen!!

    VastaaPoista
  7. Upea valkoinen majakka. Ihan alkoi varpaita syyhytä päästä tuonne.
    Kiitos näistä mahtavan ihanista kuvista, jotka osaltaan auttaa majakkakuumeeseen.
    Tosi kivat sisäkuvat ja noi ikkunat on aika hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki, ei muuta kuin suuntaat joku päivä Hiidenmaalle reissuun. Sieltä mm. tämä ihanuus löytyy =D.

      Poista